Sadonkorjuuasiaa talvisäässä

Kurssipäivä V 15.3.2014

Teoriapäivät alkavat uhkaavasti loppua, joten perjantaisena vapaapäivänä nokka suuntautui kohti Loimaata hoitopuvun ostoon. Kohta se on kuitenkin huhtikuu ja ensimmäiset pesäkäynnit! Talvipäivillä ehdin hurahtaa Hannun Apimondia-kuvissa näkyviin kirjaviin anorakkeihin, joten pyysin häneltä kuvia aloittaakseni salapoliisityön. Ei siitä mitään tullut ja vaikka kuinka olen tehnyt erilaisia nettihakuja, niin aina vaan vastaan tuppaa tulemaan tylsän valkoista pukuvalikoimaa. Kai niitä vaaleita ja kirkkaita värejä on muitakin, jos kerran mehiläiset oikeasti suhtautuvat vihamielisesti tumma-asuisiin ja siten hunajakarhulta näyttäviin mehiläishoitajiin. Joka tapauksessa anorakin väri on nyt vihreä - ja pitihän uudesta asusta "ottaa tyypit" lumisessa Rengossa sunnuntaina. Jos muuten joku ihmettelee pesien paketointia niin syynä on Herra Tikka, joka äkkäsi pesät viime syksynä. Tervapaperin ansiosta pesät ovat jääneet nyt rauhaan ja tikka on tyytynyt rasvapötköihin kuten pienemmätkin linnut. Tervapaperi ei yllä lentoaukkoon asti, joten puhdistuslentosäiden lähestyessä tarhaajan ei tarvitse panikoida "suljettujen ovien" takia.

 Puvun sijaan tarkoituksenani taisi kuitenkin olla kertoa itse kurssista. Tällä kerralla aiheenamme oli loppukesän ja syksyn työt. Nyt ollaan sitten niissä hoitotyövaiheissa, joita olen orjatyönä harjoitellut viime vuosina - ja ollut välillä kurkkuani myöten täynnä hunajaa! Hunajaa on siis tullut pakattua tölkki jos toinenkin. Osin saan kyllä syyttää suuresta työmäärästä itseänikin, sillä minä ne "käsintehdyt" etiketit ja tuotelaput pellavanyöreineen keksin. Viime vuoden urakan jälkeen ryhdyin muuten selvittelemään, mitä sellaiset etiketit maksaisivat valmiiksi painettuina...

Kurssilla puhuttiin luonnollisesti hunajan käsittelystä. Sinänsä on mielenkiintoista, että vaikka muuten nykyinen ruokatrendi on mahdollisimman suoraan "pellosta pöytään" niin hunajan osalta ajatellaan - tai ainakin osa ajattelee, että kauttaaltaan pienikiteinen hunaja on perimmäinen tavoite. Työmääränä sellaisen aikaansaaminen ei varmaan ole ollenkaan kohtuutonta mutta vaatii käsittääkseni hunajan päivittäistä "vaivaamista" ja ilmeisesti niiden välissä myös sammion kuskaamista noin 15-asteiseen säilytystilaan. Vaatii mielestäni aikamoisia investointeja ja tiloja, jollei sitten ulkoista tuota vaihetta. Onneksi monien suussa vähän isommatkin kiteet sulavat, ja ainahan käyttäjä saa palautettua hunajan vaikka juoksevaan muotoon asti.

Sadonkorjuun jälken onkin ruokintasokerin vuoro. Valmista sokeriliuostakin on toki tarjolla mutta meillä on käytetty normaalia kidesokeria. Sokeriliuoksen teossa auttaa valtavasti se, että ulkosaunassamme on suuri muuripata. Sillä saa kätevästi veden lämmitettyä ja kun tekee seoksen saavissa, niin työpäivän jälkeen samaisessa muuripadassa voi kuumentaa taas omat pesuvedet.

Syksyn torjuntoja olen katsonut sivusta, kun kerran en ole pesillä aiemmin työskennellyt. Valmiita tymolityynyjä on käytetty, samaten tiskirätti/pakastepussi-versiota. Lääkeruiskua ostaessa kannattaa muuten varautua siihen, että apteekissa voidaan ensin suhtautua ruiskun kyselijään melko tympeästi. Oli kuulemma asenne kuitenkin muuttunut, kun kertoi ruiskutarpeen johtuvat mehiläisistä...

Piikeistä puhuttiin muuten myös kurssilla. Ei niinkään siitä, millaisiin hyökkäyksiin tuleva mehiläistarhaaja voi varatua vaan siitä, miten joissakin maissa käydään sairaalassa otattamassa mehiläisenpistoja. Länsimaiseen lääketieteeseen tottuneelle tuntuu hieman oudolta mutta kiinalaisen torin "lääkevalikoiman" nähtyäni ei tuo kauheasti kummastuta...