Jaokkeita ja emoja sekä kestoaiheemme mehiläistaudit

Viimeiset teoriatunnit, kurssipäivä VI 22.3.2014

Auton nokka suuntautui myös tänä lauantaina kohti Rajamäkeä. Kurssiohjelmassamme mehiläistaudit taisivat olla listattuna nyt ensimmäistä kertaa varsinaiseen päiväohjelmaan mutta ainakin kaikkina niinä viitenä kurssipäivänä, jolloin olen ollut mukana, aiheesta on puhuttu enemmän tai vähemmän. Tosin nyt tuli vielä muutama sellainen tautinimike, joista kurssilla ei ole ennen puhuttu.

Ainakin osalla kurssilaisista ”tautitieto lisäsi tuskaa” mutta itseään rauhoittaakseen asiat kannattanee laittaa oikeaan mittakaavaan. Meillä ihmisilläkin on vuosien varrella kaikenlaista pienempää tai suurempaa sairautta. Välillä on vatsa sekaisin ja välillä flunssa iskee – joskus ehkä jotain vakavampaa. Tauteihin kannattaa suhtautua riittävällä vakavuudella muttei kuitenkaan maailmanloppuna. Tiedä sitten, miten tätä tärkeää asiaa saisi ujutettua kurssiohjelmaan siten, ettei se paisuisi aloittelijan päässä elämää suuremmaksi ongelmaksi. Mikko ainakin yritti parhaimpansa, oli mehiläisten vatsatautia (nosema) ja flunssaa (kalkkisikiö). Sikiöinnin jo alettua edes meteorologi-mehiläistarhaaja ei voi mitään mahdolliselle kylmälle kaudelle mutta ainakaan ei kannata mennä silloin kattoa ehdoin tahdoin avaamaan ja kehiä nostelemaan!

Toivottavaa toki on, että kaikki taudit ja vaivat saisi estettyä toimimalla itse oikein ja oikeaan aikaan esimerkiksi kalustoa huoltamalla ja hoitamalla punkkien torjuntatyöt, tutkimalla pesiä ja pyrkimällä huomaamaan mahdolliset oireet heti alkuvaiheessa, huolehtimalla pesän vahvuudesta ja tarvittaessa lisäruuasta... Kaikkea ei vaan voi kontrolloida eikä kaikkeen voi vaikuttaa!

Jaokkeen teko ja emonkasvatus herättivät paljon keskustelua. Ja myös se, että mistä saa hyviä ostoemoja ja mihin hintaan. Itse olen ihmetellyt, että onko ylipäänsä mahdollista, että on olemassa emoja, jotka ovat takuuvarmasti täysin puhdasrotuisia ja ovat käyttäytymiseltään ja lisääntymisominaisuuksiltaan samanlaisia. Kaipa ne ovat vain emoja, jotka edustavat pääosin tiettyä rotua ja rodutkin muuntautuvat ajan saatossa. Jokainen emo on kai myös oma yksilönsä ja geeniperimän lisäksi käyttäytymiseen vaikuttanevat myös ympäristötekijät ja puhdas sattuma. Tuskin mehiläisten kanssa homma toimii yhtään yksioikoisemmin kuin muiden lajien kanssa.

Filosofoinnista voisi siirtyä takaisin konkreettisempiin asioihin... Esillä oli tällä kertaa kattavasti ja ”sen seitsemää sorttia” erilaista pesäkalustoa sekä esimerkiksi emonkasvatuksen liittyvää tarviketta. Väritykseltään vaihtelevan pesäkaluston seurauksena virisi myös aikamoinen keskustelu sopivasta pesän väristä - ja jopa sävystä. Lähestymiskulmana oli ennen kaikkea pesävärin lämpövaikutus. Olisikohan muuten hyvä vaihtoehto, jos pesäväri toimisikin kameleonttimaisesti: viileällä säällä tummuu ja kuumassa paahteessa vaalenee? Tosin tummumisen hyöty tulisi vasta siinä tapauksessa, että pesä saisi lämmittäviä auringonsäteitä ja lämpö siirtyisi tehokkaasti pesän sisälle. Lisäksi pesän lämpötaloudessa pitäisi huomioida pesän rakenne ja materiaali, pesiä ympäröivän maaston väritys ja lämpöominaisuudet, topografia, vallitsevat tuuliolot, valoisuus ja varjoisuus, alueen ilmasto-olot ylipäänsä, melko sattumanvaraisesti vaihtelevat sääolosuhteet... Ehkä on parempi, ettei vaivaa tällä asialla päätään sen enempää sillä tämän lisäksi pitäisi huomioida vielä kaikki muut ennakoitavat ja ennakoimattomat asiat. Ja taas mentiin näköjään filosofoinnin puolelle.

PS. Kuten kuvasta näkyy, niin suojavarusteet kannattaa todellakin hankkia ennen pesäkäyntien alkamista huhtikuussa! Tosin aina sekään ei riitä, että pesäkäynneillä suojaus on kunnossa... Ainahan joku yksittäinen voi kulkeutua esimerkiksi salamatkustajaksi autoon ja hoitaa ”tarhaajan torjunnan”.