Peruskurssin tarhakäynti I 5.4.2014
Kevättalven teoriapäivien jälkeen koitti ensimmäinen tarhakäynti. Suuri peruskurssijoukkomme jakaantui
viikonloppuna ryhmiin, sillä 30 henkilöä samalla tarhalla samaan
aikaan olisi jo ollut liikaa. Varmaan olisi ollut liikaa Hannun
näkökulmasta siinäkin mielessä, että noin kymmenen innokkaan
kurssilaisen tekemisiä on helpompi pitää silmällä... Kyllä me
aikuisetkin ”ehditään” saamaan aikaan kaikenmoista kun vaan
valvojan silmä välttää.
Ohjelmassa oli yhden tarhan, tässä
tapauksessa kahdeksan pesän pohjien vaihto, ruoka- ja
sikiöintitilanteen tarkastus sekä oksaalihappotiputus. Hannun
pesiin pohjien vaihto sujui luonnikkaasti, koska piti vain repäistä
nidotut hiiriesteet pois, liu'uttaa talvella käytettävä
verkkopohja pois uristaan ja laittaa tilalle umpinainen pohjalevy.
Luulenpa, että joukkiomme selviytyi kunnialla myös siitä, että
takareunan tukkeeksi tuli yhtenäinen puukapula ja etupuolelle
säätökapula ja pienin mahdollinen lentoaukko, jotta lämpötalous
on kunnossa sikiöintiä ja pesän kevätkehitystä varten.
Mahtoikohan Hannu luottaa meihin vai kävikö salaa tarkastamassa,
tulivatko pulikat varmasti kohdilleen...
Lähes kaikilla kurssilaisilla oli
uutuuttaan valkoisena hohtava hoitopuku, joka ei tosin hohtanut
puhtautttaan enää hetken päästä... Oma hoitoanorakkini oli
ehtinyt tuhriintua jo edellisenä viikonloppuna, kun kävin salaa
harjoittelemassa pohjien vaihtoa mökkipihallamme. Vaikka kuinka itse
yrittäisi olla siivosti, niin työläisneitokaiset palkitsevat
etenkin näin kevätaikaan hoitajan työskentelyn tekemällä omia
”rusketusraitojaan” eri puolille pukua. Suojautumista
mehiläispesillä tarvitaan siis sekä piikikkäiden että
värikkäiden pommitusten varalta!
Hannun pesät osoittautuivat varsin
vahvoiksi. Ruokaa piisasi ja kohokantisia peittosikiöitä löytyi
kaikista pesistä. Kukaan ei tainnut nähdä kuningatarta eikä
koleahkon tuulen takia ollut tarkoituskaan tuulettaa pesää turhan
pitkään. Sikiöinti on kuitenkin vankka todiste siitä, että emo
on olemassa – tai ainakin oli vielä viikko, pari sitten. Hannu
muuten lupaili aiemmin sähköpostissaan tarhakäyntien ajankohtia
ilmoitellessaan, että tänä viikonloppuna lempeät ja lämpimät
tuulet jo leyhyttelevät oksia. Sanoisin, että noilla eväillä
Hannun ei kannata miettiä meteorologin uraa!
Hannun tarhalla tehtiin myös keväinen
oksaalihappotiputus. Varroapunkin torjuntaan on erilaisia
hoitokäytäntöjä. Luultavasti suuri osa tekee säännölliset torjunnat joka tapauksessa, tekemättä punkkilaskentaa. Torjuntakäytäntö riippuu siis varmaankin tarhaajasta, maantieteellisestä sijainnista ja etenkin tarhausalueen
punkkimäärästä. Meillä torjunnat tehdään säännönmukaisesti
loppukesästä sekä loppuvuodesta, lisäksi punkkeja torjutaan
leikkaamalla kuhnurikakkuja. Muutoin seurataan punkkitilannetta
pohjista, joten kevään tiputusta ei tehdä vain ”varmuuden
vuoksi”. Esimerkiksi nyt viimeisen viikon aikana juuri vaihdetuille 10 pohjalle oli pudonnut vain parista, kolmesta pesästä 1-3 punkkia (ok tulos) ja muista ei ollenkaan.
Varroapunkkitilanteen seurannasta ja torjunnasta löytyy muuten tietoa liiton sivuilta.
Koko ryhmämme tarttui innokkaasti
toimeen ja kukaan ei puikkinut pakoon mehiläisten pörrätessä
ympärillä. Eivätkä ne tyytyneet vain pörräämiseen vaan
asettuivat tiiviiksi peitteeksi muutamien pukuihin ja etenkin
hattuihin. Tosin osaselitys oli se, että me innokkaat aloittelijat
emme välttämättä vielä sisäistäneet, miksi hoitotoimenpiteet
tehdään yleensä joko pesän takana tai korkeintaan sivustalla.
Lentoaukon edessä seisominen ei liene suotavaa mutta kun piti
kuitenkin samalla nähdä, mitä siellä oikein tapahtuu.