sunnuntai 23. maaliskuuta 2014

Jaokkeita ja emoja sekä kestoaiheemme mehiläistaudit

Viimeiset teoriatunnit, kurssipäivä VI 22.3.2014


Auton nokka suuntautui myös tänä lauantaina kohti Rajamäkeä. Kurssiohjelmassamme mehiläistaudit taisivat olla listattuna nyt ensimmäistä kertaa varsinaiseen päiväohjelmaan mutta ainakin kaikkina niinä viitenä kurssipäivänä, jolloin olen ollut mukana, aiheesta on puhuttu enemmän tai vähemmän. Tosin nyt tuli vielä muutama sellainen tautinimike, joista kurssilla ei ole ennen puhuttu.

Ainakin osalla kurssilaisista ”tautitieto lisäsi tuskaa” mutta itseään rauhoittaakseen asiat kannattanee laittaa oikeaan mittakaavaan. Meillä ihmisilläkin on vuosien varrella kaikenlaista pienempää tai suurempaa sairautta. Välillä on vatsa sekaisin ja välillä flunssa iskee – joskus ehkä jotain vakavampaa. Tauteihin kannattaa suhtautua riittävällä vakavuudella muttei kuitenkaan maailmanloppuna. Tiedä sitten, miten tätä tärkeää asiaa saisi ujutettua kurssiohjelmaan siten, ettei se paisuisi aloittelijan päässä elämää suuremmaksi ongelmaksi. Mikko ainakin yritti parhaimpansa, oli mehiläisten vatsatautia (nosema) ja flunssaa (kalkkisikiö). Sikiöinnin jo alettua edes meteorologi-mehiläistarhaaja ei voi mitään mahdolliselle kylmälle kaudelle mutta ainakaan ei kannata mennä silloin kattoa ehdoin tahdoin avaamaan ja kehiä nostelemaan!

Toivottavaa toki on, että kaikki taudit ja vaivat saisi estettyä toimimalla itse oikein ja oikeaan aikaan esimerkiksi kalustoa huoltamalla ja hoitamalla punkkien torjuntatyöt, tutkimalla pesiä ja pyrkimällä huomaamaan mahdolliset oireet heti alkuvaiheessa, huolehtimalla pesän vahvuudesta ja tarvittaessa lisäruuasta... Kaikkea ei vaan voi kontrolloida eikä kaikkeen voi vaikuttaa!

Jaokkeen teko ja emonkasvatus herättivät paljon keskustelua. Ja myös se, että mistä saa hyviä ostoemoja ja mihin hintaan. Itse olen ihmetellyt, että onko ylipäänsä mahdollista, että on olemassa emoja, jotka ovat takuuvarmasti täysin puhdasrotuisia ja ovat käyttäytymiseltään ja lisääntymisominaisuuksiltaan samanlaisia. Kaipa ne ovat vain emoja, jotka edustavat pääosin tiettyä rotua ja rodutkin muuntautuvat ajan saatossa. Jokainen emo on kai myös oma yksilönsä ja geeniperimän lisäksi käyttäytymiseen vaikuttanevat myös ympäristötekijät ja puhdas sattuma. Tuskin mehiläisten kanssa homma toimii yhtään yksioikoisemmin kuin muiden lajien kanssa.

Filosofoinnista voisi siirtyä takaisin konkreettisempiin asioihin... Esillä oli tällä kertaa kattavasti ja ”sen seitsemää sorttia” erilaista pesäkalustoa sekä esimerkiksi emonkasvatuksen liittyvää tarviketta. Väritykseltään vaihtelevan pesäkaluston seurauksena virisi myös aikamoinen keskustelu sopivasta pesän väristä - ja jopa sävystä. Lähestymiskulmana oli ennen kaikkea pesävärin lämpövaikutus. Olisikohan muuten hyvä vaihtoehto, jos pesäväri toimisikin kameleonttimaisesti: viileällä säällä tummuu ja kuumassa paahteessa vaalenee? Tosin tummumisen hyöty tulisi vasta siinä tapauksessa, että pesä saisi lämmittäviä auringonsäteitä ja lämpö siirtyisi tehokkaasti pesän sisälle. Lisäksi pesän lämpötaloudessa pitäisi huomioida pesän rakenne ja materiaali, pesiä ympäröivän maaston väritys ja lämpöominaisuudet, topografia, vallitsevat tuuliolot, valoisuus ja varjoisuus, alueen ilmasto-olot ylipäänsä, melko sattumanvaraisesti vaihtelevat sääolosuhteet... Ehkä on parempi, ettei vaivaa tällä asialla päätään sen enempää sillä tämän lisäksi pitäisi huomioida vielä kaikki muut ennakoitavat ja ennakoimattomat asiat. Ja taas mentiin näköjään filosofoinnin puolelle.

PS. Kuten kuvasta näkyy, niin suojavarusteet kannattaa todellakin hankkia ennen pesäkäyntien alkamista huhtikuussa! Tosin aina sekään ei riitä, että pesäkäynneillä suojaus on kunnossa... Ainahan joku yksittäinen voi kulkeutua esimerkiksi salamatkustajaksi autoon ja hoitaa ”tarhaajan torjunnan”.

keskiviikko 19. maaliskuuta 2014

Sadonkorjuuasiaa talvisäässä

Kurssipäivä V 15.3.2014

Teoriapäivät alkavat uhkaavasti loppua, joten perjantaisena vapaapäivänä nokka suuntautui kohti Loimaata hoitopuvun ostoon. Kohta se on kuitenkin huhtikuu ja ensimmäiset pesäkäynnit! Talvipäivillä ehdin hurahtaa Hannun Apimondia-kuvissa näkyviin kirjaviin anorakkeihin, joten pyysin häneltä kuvia aloittaakseni salapoliisityön. Ei siitä mitään tullut ja vaikka kuinka olen tehnyt erilaisia nettihakuja, niin aina vaan vastaan tuppaa tulemaan tylsän valkoista pukuvalikoimaa. Kai niitä vaaleita ja kirkkaita värejä on muitakin, jos kerran mehiläiset oikeasti suhtautuvat vihamielisesti tumma-asuisiin ja siten hunajakarhulta näyttäviin mehiläishoitajiin. Joka tapauksessa anorakin väri on nyt vihreä - ja pitihän uudesta asusta "ottaa tyypit" lumisessa Rengossa sunnuntaina. Jos muuten joku ihmettelee pesien paketointia niin syynä on Herra Tikka, joka äkkäsi pesät viime syksynä. Tervapaperin ansiosta pesät ovat jääneet nyt rauhaan ja tikka on tyytynyt rasvapötköihin kuten pienemmätkin linnut. Tervapaperi ei yllä lentoaukkoon asti, joten puhdistuslentosäiden lähestyessä tarhaajan ei tarvitse panikoida "suljettujen ovien" takia.

 Puvun sijaan tarkoituksenani taisi kuitenkin olla kertoa itse kurssista. Tällä kerralla aiheenamme oli loppukesän ja syksyn työt. Nyt ollaan sitten niissä hoitotyövaiheissa, joita olen orjatyönä harjoitellut viime vuosina - ja ollut välillä kurkkuani myöten täynnä hunajaa! Hunajaa on siis tullut pakattua tölkki jos toinenkin. Osin saan kyllä syyttää suuresta työmäärästä itseänikin, sillä minä ne "käsintehdyt" etiketit ja tuotelaput pellavanyöreineen keksin. Viime vuoden urakan jälkeen ryhdyin muuten selvittelemään, mitä sellaiset etiketit maksaisivat valmiiksi painettuina...

Kurssilla puhuttiin luonnollisesti hunajan käsittelystä. Sinänsä on mielenkiintoista, että vaikka muuten nykyinen ruokatrendi on mahdollisimman suoraan "pellosta pöytään" niin hunajan osalta ajatellaan - tai ainakin osa ajattelee, että kauttaaltaan pienikiteinen hunaja on perimmäinen tavoite. Työmääränä sellaisen aikaansaaminen ei varmaan ole ollenkaan kohtuutonta mutta vaatii käsittääkseni hunajan päivittäistä "vaivaamista" ja ilmeisesti niiden välissä myös sammion kuskaamista noin 15-asteiseen säilytystilaan. Vaatii mielestäni aikamoisia investointeja ja tiloja, jollei sitten ulkoista tuota vaihetta. Onneksi monien suussa vähän isommatkin kiteet sulavat, ja ainahan käyttäjä saa palautettua hunajan vaikka juoksevaan muotoon asti.

Sadonkorjuun jälken onkin ruokintasokerin vuoro. Valmista sokeriliuostakin on toki tarjolla mutta meillä on käytetty normaalia kidesokeria. Sokeriliuoksen teossa auttaa valtavasti se, että ulkosaunassamme on suuri muuripata. Sillä saa kätevästi veden lämmitettyä ja kun tekee seoksen saavissa, niin työpäivän jälkeen samaisessa muuripadassa voi kuumentaa taas omat pesuvedet.

Syksyn torjuntoja olen katsonut sivusta, kun kerran en ole pesillä aiemmin työskennellyt. Valmiita tymolityynyjä on käytetty, samaten tiskirätti/pakastepussi-versiota. Lääkeruiskua ostaessa kannattaa muuten varautua siihen, että apteekissa voidaan ensin suhtautua ruiskun kyselijään melko tympeästi. Oli kuulemma asenne kuitenkin muuttunut, kun kertoi ruiskutarpeen johtuvat mehiläisistä...

Piikeistä puhuttiin muuten myös kurssilla. Ei niinkään siitä, millaisiin hyökkäyksiin tuleva mehiläistarhaaja voi varatua vaan siitä, miten joissakin maissa käydään sairaalassa otattamassa mehiläisenpistoja. Länsimaiseen lääketieteeseen tottuneelle tuntuu hieman oudolta mutta kiinalaisen torin "lääkevalikoiman" nähtyäni ei tuo kauheasti kummastuta...

tiistai 11. maaliskuuta 2014

Muutama työläinen pihalla, loput vielä pesien lämmössä






Viikonloppuna oli kevään toistaiseksi lämpimintä, vaikkei sitä kaikkialla välttämättä huomannutkaan kolean tuulen ja runsaan pilvisyyden vuoksi. Rengossakin viikonlopun pihahommiin sai varustautua kunnon talvivaatetuksella ja kylmä tuli silti. 

Mökkipihallamme olevista pesistä jokunen työläinen uskaltautui ulos lentelemään, kun taas tämä (orja)työläinen hääräsi molempina päivinä pesäkaluston kimpussa tukevasti saappaat maankamaralla – eivätkä ne työt siihen loppuneet… 

Painepesuri oli ahkerassa käytössä kevytpesien kalustoa puhdistaessani ja desinfiointiin käytin Virkon S:ää, joka lienee ainakin tällaisen ”sohelomman” käyttäjän käsissä turvallisempi vaihtoehto kuin perinteinen lipeäliuos. Puupesien puhdistus viimeisteltiin liekittämällä, toki kauempana kevytpesistä. 

Pari vajaata työpäivää tuli tällä kertaa tehtyä kahden ihmisen voimin. Kuinkahan moni tarhaaja muuten muistaa laskea myös kaikki nämä talvikauden ”harrastukset”, kaluston uusimiseen ja kunnostamiseen menevän ajallisen ja taloudellisen panoksen miettiessään hunajan hinnoittelua tai pesäkohtaisesti kuluvaa työmäärää?

Eilen eli maanantaina satuin näkemään TV1:n Prismassa esitetyn ohjelman ”Mitä eläimet ajattelevat?”. Ohjelman tyyli ei ehkä ollut ihan suomalaiseen makuun mutta mehiläisiin liittyvä osio oli todella mielenkiintoista katsottavaa ja kuunneltavaa. Parven yksittäisten mehiläisten käyttäytyminen uuden kodin valinnassa, parvikavereiden houkuttelussa ja viestityksessä oli suorastaan jännää! Ohjelma on näköjään tarjolla Areenassa vain kuusi päivää. Kannattaa katsoa, jos mahdollista – mehiläisosio alkaa noin 35 minuutin kohdalta.

Muutaman päivän päästä olisi sitten toiseksi viimeinen teoriapäivä peruskurssillamme. Vuorossa ovat silloin loppukesän ja syksyn työt.