EKM-saneerausta treenaamassa - ja kuulumisia vaihtamassa

Tällä kertaa opintiellä Rajamäen nurkilla oli paitsi meitä tämän vuoden peruskurssilaisia myös enemmän tai vähemmän kokeneita yhdistyksemme muita tarhaajia. Oletettavasti jokaiselle kirjainyhdistelmä EKM on jo tuttu – siinä määrin siitä on puhuttu ja kirjoitettu useampaan otteeseen. Tämän illan aiheena oli EKM-saneerauksen tekeminen käytännössä. Menoa ei haitannut yhtään se, että kyseisessä pesässä ei oikeasti ollut havaittavissa esikotelomätäoireita.

Paikalle oli saapunut yllättävän paljon tarhaajia kuten kuvastakin voi päätellä – ja suuri joukko jäi vielä kuvarajauksen ulkopuolellekin. Osa meistä osallistui keväällä Leimin Jannen EKM-luennolle enkä tuntunut olevan ainoa hatarapäinen: kukaan kun ei tuntunut oikein muistavan, että minkälainen se Jannen oma saneeraustekniikka olikaan... Emo pois pesästä mutta mitä sen jälkeen? Joka tapauksessa tällä kertaa opimme pari tekniikkaa: sen virallisen ja Juhan oman version. Jälkimmäinen tuntui saavan meiltä enemmän suosiota, sillä se vaikutti käytännöllisemmältä kun mehiläiset ravistettiin suoraan uuteen pesään pohjukkeille yläpuolella olleen tyhjän pesälaatikon toimiessa ikäänkuin suppilona. Virallisessa versiossa mehiläiset ravistettiin lentoaukon edessä olleelle "kaukalolle", josta mehiläisten pitää sitten kömpiä pesäänsä.

Mutta ei tämä ilta pelkkää EKM-saneerausta ollut! Samalla pääsi kätevästi vaihtamaan kuulumisia ja kokemuksia muiden kanssa – ja nautiskelemaan pullakahveista luonnon helmassa. Ainakin yksi kurssilaisistamme oli jo päässyt tositoimiin, kun parvi oli lähtenyt pesästä. Lähti se kuulemma pois puustakin tuoreen tarhaajan avituksella mutta samalla lähti jokunen oksakin. Mutta mitäpä parista oksasta. Pääasia on, että parvi saatiin kotiutettua ja pysymään pesässään kirjan oppien avulla.

Pienen otoksen perusteella vaikutti siltä, ettemme suinkaan ole ainoita, joiden pesissä riittää mettä lähinnä vain mehiläisten omiin tarpeisiin. Olipa jouduttu turvautumaan lisäruokaankin, mikä lienee kesäkuun loppupuolella suht' harvinista Etelä-Suomessa. Toisaalta harvinaista on myös viime aikojen kolea sää, joka on jatkunut lähes yhtäjaksoisesti näinkin pitkään. Pesän kuluttama hunajamäärä ei muuten ole ihan vähäinen: Mehiläiskalenterin syrjässä olevan tekstin perusteella yksi yhdyskunta kuluttaa vuodessa 60 kg hunajaa, 40 kg siitepölyä ja 31 kg vettä! Tänä kesänä tuota jälkimmäistä piisaisi kyllä yllin kyllin ainakin tällä seudulla mutta muut varannot ovatkin sitten tiukassa. Itse Mehiläistarhaajan Mustialan kurssikavereilla hunajaa on kuulemma kertynyt laajan hakkuuaukean keskellä jo reippaasti kehnosta säästä huolimatta. Siinä näkee, kuinka paljon tarhapaikalla ja hyvillä laidunmailla on merkitystä.

Viime vuonna tähän aikaan olimme lingonneet ensimmäisen hunajasatsin ja sitä oli jo viety myyntiinkin. Nyt ihmetellään, että minkälaiseksi tämä satokausi muodostuu. Ennusteiden perusteella näyttäisi olevan jotain toivoa lämpenemisestä ja sateiden taukoamisesta. Saa nähdä kuinka käy ja jos käy hyvin, niin kauanko sitä "herkkua" kestää. Tuo Jäämeri kun on kuitenkin aika lähellä, eikä sieltä pohjoistuulten sattuessa virtaa lämmintä edes kesällä...

Pesien siirtämistä, tarhapaikan valintaa ja satovaihtelua...

Toissa kesänä mehiläisiä lähti meiltä livohkaan omatoimisesti, viime aikoina niitä on lähtenyt hallitusti pesäkaluston kanssa auton kyydissä uusille omistajilleen... Tästä huolimatta hoidokkeja kyllä riittää. Pesiä on nyt siirrelty tutun maanviljelijän kuminapeltojen laidoille ja yhdeltä heikkotuottoiselta tarhalta pesät siirrettiin kokonaan pois. Muutenkin pitää miettiä nykyisten ja tulevien tarhapaikkojen soveltuvuutta. Tavoite tietysti olisi, että kaikki tarhapaikat olisivat satoisia, helposti autolla saavutettavia ja lisäksi järkevän ajomatkan päässä.

Pesäpaikan valinta ei olekaan mehiläistarhauksessa välttämättä se helpoin tehtävä. Kuten peruskursillamme alkukeväästä ainakin Parikin Jyrki totesi, Suomen oloissa laidunmaita kyllä löytyy muutamalle pesälle melkein mistä tahansa. Tarhapaikan ilmasto-oloilla ja jopa mikroilmastolla on erittäin suuri merkitys – samaten sillä, missä vaiheessa päivän ensimmäiset auringonsäteet osuvat tarhapaikalle. Periaatteessa suunnittelutyötä kannattaisi siis ruveta tekemään ennakkoon maastokartan kanssa myös korkeuskäyriä tutkien, miettiä vaihtoehtoisia tarhapaikkoja ja lähteä lopuksi paikan päälle tekemään soveltuvuusarviointia joko aurinkoisella säällä tai kompassin kanssa. Käytännössä on tullut huomattua, että vähän varjoisempi ja alavampi paikkakin saattaa olla tuottoisa, jos se vaan on hyvässä tuulensuojassa.

Kollegoilleni olen jo monasti vuosien varrella todennut, että mökkipaikkamme on "Kanta-Hämeen ikioma Vihti Maasoja". Hallaisuutta tai talvella kireimpiä pakkasia Etelä-Suomeen ennustettaessa Maasojan havaintoasema on meteorologille kultaakin kalliimpi. Alavalla paikalla sijaitseva asema kun antaa hyvin osviittaa siitä, minkälaisia olosuhteita muillakin etelän alavilla paikoilla on - edellyttäen toki, että tuuli- ja pilviolot ovat samankaltaisia. Ja kuten tuosta kuvailustani voi päätellä, niin tämä mökkiympäristömme menee samaan kastiin: talven kovilla pakkasilla ja tyyninä, selkeinä kesäöinä lämpötila on helposti useita asteita kylmempi kuin lähiseudulla.

Mehiläisyhdyskunnan kevätkehityksen alkaminen ja "tehokkuus" riippuvat luonnollisesti siitä, missä vaiheessa kevättä esimerkiksi pajun kukinta alkaa. Tämä on luonnollisesti pitkälti kiinni lämpöoloista: esimerkiksi tänä keväänä mökillämme pesien kehitys alkoi toista kuukautta myöhemmin kuin eteläisimmässä Suomessa. Etäisyyttä on selvästi alle 100 kilometriä – ja samoilla hunajamarkkinoilla ihmetellään muiden tarhaajien hinnoittelua... Pohjoisen kylmemmissä oloissa sato on yleensä pienempi mutta paikalliset osaavat arvostaa lähituotantoa ja ovat samalla valmiita maksamaan hunajasta kovemman hinnan. Olemme siis täällä Hämeen kylmimmässä kolkassa ikään kuin takaa-ajoasemissa verrattuna lähistön muihin tarhauksiin, joten on entistäkin tärkeämpi miettiä pesien sijoittelua vähän "ylevämmille" paikoille.

Uusia tarhapaikkoja on sovittu myös kotikonnuillemme Salon suunnalle, jossa tulee nyt vietettyä aiempaa enemmän aikaa. Onkin mielenkiintoista nähdä, miten keskisato vaihtelee näiden paikkojen välillä! Ilmastollisia olosuhteita voi arvioida kasvuvyöhykekarttojen perusteella, pesiämme siirretään nyt kolme "pykälää" kolmosesta 1A:han. Tosin kuten sanottua: sato riippuu alueellisten ilmasto-olosuhteiden ja mikroilmaston lisäksi paljon säästä, joka vaihtelee Suomen kesässä yleensä jopa muutamien kilometrien matkalla. Olen muuten jo henkisesti varautunut siihen, että tämänkin kesän jälkeen uutisoidaan siitä, miten hunajasato on vaihdellut esimerkiksi maakunnittain vaikka todellisuudessa sato vaihteleeyleensä aina tarha- ja jopa pesäkohtaisesti. En taida siis uskoa satouutisoinnin yleistäviin tulkintoihin tänäkään vuonna.

Kehnoa lentosäätä ja turhautumista

Edellisestä kirjoituksesta on luvattoman paljon aikaa mutta nyt sattui "sopivasti" viikonloppuun osumaan sellaista säätä, että on parempi pysyä sisällä - ja ylimääräistä aikaakin riittää. Lämpömittari näyttää nyt päiväsaikaan selvästi alle 10 astetta, vettä sataa ja tuulee koleasti. Lentosään puutetta pohdiskellaan todennäköisesti sekä täällä sisällä, pihalla mehiläispesissä että naapurustossa Lopen Räyskälässä, jossa alkaa kohta purjelennon MM-kisoja edeltävä harjoitusviikko.

Pari vuotta sitten ihmettelimme pesästään lähtevien parvien määrää. Miesmuisti on yleensä varsin lyhyt ja kesäsäät vaihtelevat poikkeuksetta aina alueellisesti, joten kerrottakoon, että sää ei tuolloin todellakaan suosinut mehiläisten kesäelämää. Edeltävänä kesänä Itse Mehiläistarhaaja oli vasta hankkinut ensimmäiset pesänsä, kaksi kolmesta oli jaokkeita. Parveilusta ei ollut silloin tietoakaan, joten kesällä 2012 olimme ihmeissämme, kun parvi toisensa jälkeen päätti ottaa hatkat. Onko niissä jotain vikaa? Tilanpuutteesta ei ainakaan ollut kyse, joten sen takia ei tarvinnut lähteä väljemmille vesille. Kun kerran kukaan karkureista ei tullut kertomaan missä oikein mätti, lähtösyyt jäivät arvailujen varaan. Joka tapauksessa tuo oli se samainen kesä, jolloin totesin, että kuningattarien sijaan uusien pesin valtiaat osoittautuivatkin bileprinsessoiksi! Sattuipa vielä niin, että parvia lähti erityisen paljon vieläpä juhannusviikonlopun aikana...

Kokeneet mehiläistarhaajat ja asioista enemmän tietävät saattavat nyt tälle teorialleni hymähdellä mutta mietin kuitenkin, että aiheuttaako huonon lentosään kesänä ylimääräistä parveilua mehiläisten turhautuminen tilanteeseen? Miettikääpä asiaa omalta kohdaltanne. Moni meistä lataa Suomen lyhyeen kesään suuria odotuksia ja suunnittelee tekemisiään sillä oletuksella, että kesäsää tarjoaa paljon aurinkoa ja lämpöä - sadetta mieluusti vain yöaikaan eikä silloinkaan liikaa. Entä kun todellisuus osoittautuukin toisenlaiseksi: koleaa ja sateista viikosta toiseen. Kenties seurauksena kiukkuisia ja pettyneitä perheenjäseniä ahtaissa mökkitiloissa, ei mitään tekemistä, riitelyä... Siinä vaiheessa tyypillisesti uutisoidaan siitä, että matkat etelän lämpöön on myyty loppuun. Yhdenlaista parveilua sekin, syynä pettymys ja turhautuminen kesäsäähän. Miksei tämä sama pätisi myös mehiläisiin? En toivo, että tästä tai tulevista kesistä tulisi toisintoa vuodelta 2012 mutta aion kyllä seurata tilannetta. Olen aina sanonut, että minussa ei ole tutkija-ainesta pätkän vertaa mutta näistä "empiirisistä pikkututkimuksista", joita elämä heittää eteen, kyllä tykkään.

Lupaan muuten parantaa tapani ja kirjoittaa useammin. Viime aikojen vähäisistä pesäkäynneistä ei ole tullut kerrottua mitään ja lahden eteläpuolella tuli käytyä ihmettelemässä sikäläistä tarhaustoimintaa toukokuun lopussa. Lomakin on kohta alkamassa, eikä ole tarkoitus parveilla etelänmaille. Aika näyttää, paljonko lomaan osuu sopivaa "blogisäätä".

Runsaan puolen viikon aika sademittariin on muuten kertynyt lähemmäs 50 mm eikä lentoaukolla todellakaan näkynyt mitään elämää.