Puhtaat paperit Eviralta

Kuten aiemmissa päivityksissäni olen maininnutkin, niin peruskurssimme varrella on useaan otteeseen puhuttu erilaisista mehiläisten taudeista siinä määrin, että osa jo ihmetteli, miten tautisia elukoita ne mehiläiset oikein ovatkaan! Eiväthän ne ole mutta tulevan tarhaajan on syytä tunnistaa mahdolliset taudit ja osata torjua niitä tekemällä - ja toisinaan jättämällä tekemättä toimenpiteitä, joista on mehiläisille haittaa eikä hyötyä.

Alkavalla viikolla kurssillamme olisi vuorossa tarhakäynti nro II, jossa on ohjelman perusteella vuorossa osaston lisäämistä ja tautitarkkailua. Olisi ollut kiva mennä mutta kun ei nyt valitettavasti satu sopimaan mikään vaihtoehdoista omiin aikatauluihini. Osastoa on kuitenkin jo lisätty (lue: katsoin vierestä) ja esikotelomädän eli EKM:n varalta tautitarkkailua olen treenannut korkin sulkijana, putkilon numeroijana, lomakkeen täyttäjänä ja lähetyksen postittajana. Tämän lisäksi olimme kuuntelemassa yhdistyksemme järjestämää EKM-luentoa. Leimin Janne valisti meitä asiasta aakkoshuoltsikan ”kokoustilassa” huhtikuun alkupuolella. Näytteitä otettiin meillä pääsiäisen alla joka ikisen pesän talviruuasta – ei yhteisnäytettä vaan ”pesä/putkilo”-taktiikalla. Eipä olisi jäänyt sitten haarukoitavaksi, missä pesässä olisi ehkä kytemässä EKM, mikäli Eviran tulos olisi ollut toisenlainen...

Kuten otsikkokin jo kertoo, niin Eviralta tuli juuri perjantaina puhtaat paperit jokaikisestä pesästä! Tai ei oikeastaan papereita, sillä tuossa vaiheessa saimme vastauksen puhelimitse – ja papereita odotetaan lähiaikoina postitse. Maaliskuussa ryhdyin selvittelemään, että miten tämä EKM-tutkimus ylipäänsä hoidetaan tilanteissa, joissa pesä ei sinänsä vaikuta tautiselta eikä ole myöskään olemassa tautihistoriaa omalta (tai oikeastaan Itse Mehiläistarhaajan) tarhausajalta. Em. kaltaisiin tapauksiinhan ei löydy ainakaan tällä hetkellä opastusta liiton (SML ry.) sivuilta, mikä olisi mielestäni kaiken A & O - sekä kaikkien nykyisten että tulevien tarhaajien eduksi. Lisäksi tarvittaisiin riittävän seikkaperäiset ohjeet sitä, miten asian kanssa pitäisi toimia myytäessä pesiä ja kuinka vanha tutkimus on vielä kelvollinen, jos pesiä ostaa tai myy. Kaikki tarhaajat eivät toki kuulu liittoon ja/tai lue ko. sivuston ohjeita mutta olisi edes mahdollisuus löytää jostain tietoa ja ohjeita noudattamalla estää edes omalta osaltaan EKM:n leviäminen myyntipesien kautta. Tietovajeeni takia päädyinkin lähettämään liudan kysymyksiä liittoon. Varsinaista aikarajaa ei saamani vastauksen perusteella ole olemassa mutta suositeltavaa on, että keväällä myytävien pesien tutkimus ei saisi olla vanhempi kuin edelliseltä satokaudelta (loppukesä) – ja jaokkeiden myynnissä tutkimustulos pitäisi olla samalta keväältä tai uudempi. Tämä siis sen perusteella, mitä sain vastaukseksi maaliskuussa 2014. Voi olla, että tämä on jo nyt tätä kirjoittaessani joltain osin vanhentunutta tietoa - ja ehkä vielä todennäköisemmin vanhenee jossain vaiheessa...

Koska monessa yhteydessä olen saanut sen käsityksen, että EKM on jo jonkimoinen ongelma juurikin Länsi- ja Etelä-Suomessa, niin kyllähän tulosten saanti jänskätti. Suomessahan tulkinta on äärimmäisen tiukka: yksikin EKM-itiö tarkoittaa tautia, vaikkakin ehkä vain piilevänä. Ymmärtääkseni osassa maista pesä katsotaan tautiseksi vasta sitten, kun tauti on kliininen eli eläinlääkäri voi todeta sen tunnistamalla oireita (esim. venyvä toukkamassa tikkutestillä). Jos muistan kuulemani oikein, niin piilevän taudin eteneminen kliiniseksi edellyttänee jopa miljoonia itiöitä! Maalaisjärjellä ajateltuna tuntuukin siltä, että yhden itiön perusteella julistettava (kliininen) tauti on vähän sama asia kuin minulla väitettäisiin tällä hetkellä olevan esim. vatsatauti ja flunssa sillä perusteella, että kropassani lienee jotain ”ylimääräistä”, joka ehkä edesauttaisi taudin puhkeamista tietyissä olosuhteissa.

Oli miten oli niin ainakin tällä hetkellä vaikuttaa siltä, että pesän EKM-saneeraus tulee tänä kesänä eteeni vain siinä tapauksessa, jos ehdin mukaan siihen kurssipäiväämme, jolla saneerausta opetetaan käytännössä. Tosin tämän ennustettavuus taitaa olla samaa luokkaa kuin kesäsään ennustaminen tässä vaiheessa vuotta... Eihän sitä koskaan voi tietää, jos pesiemme nykyisten tai tulevien sijoituspaikkojen lähellä on jokin potentiaalinen tautilähde, josta EKM siirtyykin omaan tarhaukseen. Turha sitä on kuitenkaan murehtia – mehiläistarhaajan elämähän on täynnä erilaisia epävarmuuksia!

PS. mahdollisille hunajankäyttäjille tiedoksi: EKM on ”vain” sikiötauti, joka jyllätessään näivettää pesän: uusia mehiläisiä syntyy aina vaan vähemmän. Se ei siis vaivaa aikuisia mehiläisiä, jotka keräävät meden - eikä myöskään hunajaa käyttäviä ihmisiä.

Kaiken maailman superhunajat...

Edellisestä blogipäivityksestä alkaakin olla jo aikaa. Tämänpäiväisen Helsingin Sanomien kirjoitus haavat parantavasta "superhunajasta" sai kuitenkin tarttumaan kuvitteelliseen kynääni...

Mistä ihmeestä näitä luonnontuotteiden superversioita oikein tulee? Jos miettii lehtijutuissa sekä markkinointi- ja myyntipuheissa käytettyjä nimikkeitä, niin matka tavallisesta luonnontuotteesta supertuotteeksi onnistuu ilmeisesti jollakin seuraavalla keinolla:

• tuote saa lääketieteellisen nimikkeen ja se pakataan folioisiin läpipainopakkauksiin tai steriiliin muoviin
• tuote kuivataan tai jauhetaan ja rahdataan mielellään toiselle puolelle maapalloa
• tuote saadaan markkinoitua kansainvälisille julkimoille, jotka kertovat käyttävänsä tuotetta. Oletettavasti tässä tapauksessa raha kulkee toiseen suuntaan kuin normaalisti tuotteita hankittaessa...

On se maailma vaan mennyt ihmeelliseksi, kun kaikki luonnollisetkin raaka-aineet pitää pakata länsimaisen lääketieteen kertapakkauksiin tai tänne luonnonmarjojen luvattuun maahan rahdataan kuivattuja "ihmemarjoja" eli superfoodia! Niitä ihmemarjoja kun on Suomen metsät väärällään. Ei tarvitse välttämättä mennä edes metsään asti, sillä torilta niitä saa tuoreina ja kaupan hyllyltä kuivattuna tai jauhettuna. Käsittääkseni näitä kotimaisia marjoja ja niiden "superfood-ominaisuuksia" on yritetty markkinoida kotimaassakin mutta taitavat tehdä paremmin kauppansa jälleen kerran siellä toisella puolella maapalloa, missä arvostetaan aivan eri tavalla suomalaisen luonnon ja luonnontuotteen puhtautta.

Jos siis olen ymmärtänyt oikein, niin hunaja muuttuu superiksi siinä vaiheessa, kun se pakataan lääketehtaan läpipainopakkauksiiin tai pieniin steriileihin muovipusseihin. Taannoin apteekin tiskillä reseptilääkettä odottaessani huomioni kiinnittyi tablettipakkauksiin, jotka sisälsivät tuoteselosteen mukaan Kanadasta peräisin olevaa kuivattua hunajaa. Totesin farmaseutille, etten ymmärä ollenkaan mitä järkeä on rahdata Kanadasta asti kuivattua hunajaa kun sitä kuivaamatonta alkuperäistuotetta on saatavilla vaikkapa naapurin mehiläistarhaajalta. Farmaseutti ainakin väitti olevansa kanssani samaa mieltä...

Mikä meitä suomalaisia oikein vaivaa? Pitäsikö jokaisen torikojun ja myyntihyllyn reunassa lukea, että nämä puhtaat ja terveelliset suomalaiset hunajat ja marjat eivät ole ainoastaan superfoodia vaan suorastaan hyperfoodia?!

Ensimmäistä kertaa tositoimissa!

 

Peruskurssin tarhakäynti I 5.4.2014

Kevättalven teoriapäivien jälkeen koitti ensimmäinen tarhakäynti. Suuri peruskurssijoukkomme jakaantui viikonloppuna ryhmiin, sillä 30 henkilöä samalla tarhalla samaan aikaan olisi jo ollut liikaa. Varmaan olisi ollut liikaa Hannun näkökulmasta siinäkin mielessä, että noin kymmenen innokkaan kurssilaisen tekemisiä on helpompi pitää silmällä... Kyllä me aikuisetkin ”ehditään” saamaan aikaan kaikenmoista kun vaan valvojan silmä välttää.

Ohjelmassa oli yhden tarhan, tässä tapauksessa kahdeksan pesän pohjien vaihto, ruoka- ja sikiöintitilanteen tarkastus sekä oksaalihappotiputus. Hannun pesiin pohjien vaihto sujui luonnikkaasti, koska piti vain repäistä nidotut hiiriesteet pois, liu'uttaa talvella käytettävä verkkopohja pois uristaan ja laittaa tilalle umpinainen pohjalevy. Luulenpa, että joukkiomme selviytyi kunnialla myös siitä, että takareunan tukkeeksi tuli yhtenäinen puukapula ja etupuolelle säätökapula ja pienin mahdollinen lentoaukko, jotta lämpötalous on kunnossa sikiöintiä ja pesän kevätkehitystä varten. Mahtoikohan Hannu luottaa meihin vai kävikö salaa tarkastamassa, tulivatko pulikat varmasti kohdilleen...

Lähes kaikilla kurssilaisilla oli uutuuttaan valkoisena hohtava hoitopuku, joka ei tosin hohtanut puhtautttaan enää hetken päästä... Oma hoitoanorakkini oli ehtinyt tuhriintua jo edellisenä viikonloppuna, kun kävin salaa harjoittelemassa pohjien vaihtoa mökkipihallamme. Vaikka kuinka itse yrittäisi olla siivosti, niin työläisneitokaiset palkitsevat etenkin näin kevätaikaan hoitajan työskentelyn tekemällä omia ”rusketusraitojaan” eri puolille pukua. Suojautumista mehiläispesillä tarvitaan siis sekä piikikkäiden että värikkäiden pommitusten varalta!

Hannun pesät osoittautuivat varsin vahvoiksi. Ruokaa piisasi ja kohokantisia peittosikiöitä löytyi kaikista pesistä. Kukaan ei tainnut nähdä kuningatarta eikä koleahkon tuulen takia ollut tarkoituskaan tuulettaa pesää turhan pitkään. Sikiöinti on kuitenkin vankka todiste siitä, että emo on olemassa – tai ainakin oli vielä viikko, pari sitten. Hannu muuten lupaili aiemmin sähköpostissaan tarhakäyntien ajankohtia ilmoitellessaan, että tänä viikonloppuna lempeät ja lämpimät tuulet jo leyhyttelevät oksia. Sanoisin, että noilla eväillä Hannun ei kannata miettiä meteorologin uraa!

Hannun tarhalla tehtiin myös keväinen oksaalihappotiputus. Varroapunkin torjuntaan on erilaisia hoitokäytäntöjä. Luultavasti suuri osa tekee säännölliset torjunnat joka tapauksessa, tekemättä punkkilaskentaa. Torjuntakäytäntö riippuu siis varmaankin tarhaajasta, maantieteellisestä sijainnista ja etenkin tarhausalueen punkkimäärästä. Meillä torjunnat tehdään säännönmukaisesti loppukesästä sekä loppuvuodesta, lisäksi punkkeja torjutaan leikkaamalla kuhnurikakkuja. Muutoin seurataan punkkitilannetta pohjista, joten kevään tiputusta ei tehdä vain ”varmuuden vuoksi”. Esimerkiksi nyt viimeisen viikon aikana juuri vaihdetuille 10 pohjalle oli pudonnut vain parista, kolmesta pesästä 1-3 punkkia (ok tulos) ja muista ei ollenkaan. Varroapunkkitilanteen seurannasta ja torjunnasta löytyy muuten tietoa liiton sivuilta.

Koko ryhmämme tarttui innokkaasti toimeen ja kukaan ei puikkinut pakoon mehiläisten pörrätessä ympärillä. Eivätkä ne tyytyneet vain pörräämiseen vaan asettuivat tiiviiksi peitteeksi muutamien pukuihin ja etenkin hattuihin. Tosin osaselitys oli se, että me innokkaat aloittelijat emme välttämättä vielä sisäistäneet, miksi hoitotoimenpiteet tehdään yleensä joko pesän takana tai korkeintaan sivustalla. Lentoaukon edessä seisominen ei liene suotavaa mutta kun piti kuitenkin samalla nähdä, mitä siellä oikein tapahtuu.

Jaokkeita ja emoja sekä kestoaiheemme mehiläistaudit

Viimeiset teoriatunnit, kurssipäivä VI 22.3.2014

Auton nokka suuntautui myös tänä lauantaina kohti Rajamäkeä. Kurssiohjelmassamme mehiläistaudit taisivat olla listattuna nyt ensimmäistä kertaa varsinaiseen päiväohjelmaan mutta ainakin kaikkina niinä viitenä kurssipäivänä, jolloin olen ollut mukana, aiheesta on puhuttu enemmän tai vähemmän. Tosin nyt tuli vielä muutama sellainen tautinimike, joista kurssilla ei ole ennen puhuttu.

Ainakin osalla kurssilaisista ”tautitieto lisäsi tuskaa” mutta itseään rauhoittaakseen asiat kannattanee laittaa oikeaan mittakaavaan. Meillä ihmisilläkin on vuosien varrella kaikenlaista pienempää tai suurempaa sairautta. Välillä on vatsa sekaisin ja välillä flunssa iskee – joskus ehkä jotain vakavampaa. Tauteihin kannattaa suhtautua riittävällä vakavuudella muttei kuitenkaan maailmanloppuna. Tiedä sitten, miten tätä tärkeää asiaa saisi ujutettua kurssiohjelmaan siten, ettei se paisuisi aloittelijan päässä elämää suuremmaksi ongelmaksi. Mikko ainakin yritti parhaimpansa, oli mehiläisten vatsatautia (nosema) ja flunssaa (kalkkisikiö). Sikiöinnin jo alettua edes meteorologi-mehiläistarhaaja ei voi mitään mahdolliselle kylmälle kaudelle mutta ainakaan ei kannata mennä silloin kattoa ehdoin tahdoin avaamaan ja kehiä nostelemaan!

Toivottavaa toki on, että kaikki taudit ja vaivat saisi estettyä toimimalla itse oikein ja oikeaan aikaan esimerkiksi kalustoa huoltamalla ja hoitamalla punkkien torjuntatyöt, tutkimalla pesiä ja pyrkimällä huomaamaan mahdolliset oireet heti alkuvaiheessa, huolehtimalla pesän vahvuudesta ja tarvittaessa lisäruuasta... Kaikkea ei vaan voi kontrolloida eikä kaikkeen voi vaikuttaa!

Jaokkeen teko ja emonkasvatus herättivät paljon keskustelua. Ja myös se, että mistä saa hyviä ostoemoja ja mihin hintaan. Itse olen ihmetellyt, että onko ylipäänsä mahdollista, että on olemassa emoja, jotka ovat takuuvarmasti täysin puhdasrotuisia ja ovat käyttäytymiseltään ja lisääntymisominaisuuksiltaan samanlaisia. Kaipa ne ovat vain emoja, jotka edustavat pääosin tiettyä rotua ja rodutkin muuntautuvat ajan saatossa. Jokainen emo on kai myös oma yksilönsä ja geeniperimän lisäksi käyttäytymiseen vaikuttanevat myös ympäristötekijät ja puhdas sattuma. Tuskin mehiläisten kanssa homma toimii yhtään yksioikoisemmin kuin muiden lajien kanssa.

Filosofoinnista voisi siirtyä takaisin konkreettisempiin asioihin... Esillä oli tällä kertaa kattavasti ja ”sen seitsemää sorttia” erilaista pesäkalustoa sekä esimerkiksi emonkasvatuksen liittyvää tarviketta. Väritykseltään vaihtelevan pesäkaluston seurauksena virisi myös aikamoinen keskustelu sopivasta pesän väristä - ja jopa sävystä. Lähestymiskulmana oli ennen kaikkea pesävärin lämpövaikutus. Olisikohan muuten hyvä vaihtoehto, jos pesäväri toimisikin kameleonttimaisesti: viileällä säällä tummuu ja kuumassa paahteessa vaalenee? Tosin tummumisen hyöty tulisi vasta siinä tapauksessa, että pesä saisi lämmittäviä auringonsäteitä ja lämpö siirtyisi tehokkaasti pesän sisälle. Lisäksi pesän lämpötaloudessa pitäisi huomioida pesän rakenne ja materiaali, pesiä ympäröivän maaston väritys ja lämpöominaisuudet, topografia, vallitsevat tuuliolot, valoisuus ja varjoisuus, alueen ilmasto-olot ylipäänsä, melko sattumanvaraisesti vaihtelevat sääolosuhteet... Ehkä on parempi, ettei vaivaa tällä asialla päätään sen enempää sillä tämän lisäksi pitäisi huomioida vielä kaikki muut ennakoitavat ja ennakoimattomat asiat. Ja taas mentiin näköjään filosofoinnin puolelle.

PS. Kuten kuvasta näkyy, niin suojavarusteet kannattaa todellakin hankkia ennen pesäkäyntien alkamista huhtikuussa! Tosin aina sekään ei riitä, että pesäkäynneillä suojaus on kunnossa... Ainahan joku yksittäinen voi kulkeutua esimerkiksi salamatkustajaksi autoon ja hoitaa ”tarhaajan torjunnan”.

Sadonkorjuuasiaa talvisäässä

Kurssipäivä V 15.3.2014

Teoriapäivät alkavat uhkaavasti loppua, joten perjantaisena vapaapäivänä nokka suuntautui kohti Loimaata hoitopuvun ostoon. Kohta se on kuitenkin huhtikuu ja ensimmäiset pesäkäynnit! Talvipäivillä ehdin hurahtaa Hannun Apimondia-kuvissa näkyviin kirjaviin anorakkeihin, joten pyysin häneltä kuvia aloittaakseni salapoliisityön. Ei siitä mitään tullut ja vaikka kuinka olen tehnyt erilaisia nettihakuja, niin aina vaan vastaan tuppaa tulemaan tylsän valkoista pukuvalikoimaa. Kai niitä vaaleita ja kirkkaita värejä on muitakin, jos kerran mehiläiset oikeasti suhtautuvat vihamielisesti tumma-asuisiin ja siten hunajakarhulta näyttäviin mehiläishoitajiin. Joka tapauksessa anorakin väri on nyt vihreä - ja pitihän uudesta asusta "ottaa tyypit" lumisessa Rengossa sunnuntaina. Jos muuten joku ihmettelee pesien paketointia niin syynä on Herra Tikka, joka äkkäsi pesät viime syksynä. Tervapaperin ansiosta pesät ovat jääneet nyt rauhaan ja tikka on tyytynyt rasvapötköihin kuten pienemmätkin linnut. Tervapaperi ei yllä lentoaukkoon asti, joten puhdistuslentosäiden lähestyessä tarhaajan ei tarvitse panikoida "suljettujen ovien" takia.

 Puvun sijaan tarkoituksenani taisi kuitenkin olla kertoa itse kurssista. Tällä kerralla aiheenamme oli loppukesän ja syksyn työt. Nyt ollaan sitten niissä hoitotyövaiheissa, joita olen orjatyönä harjoitellut viime vuosina - ja ollut välillä kurkkuani myöten täynnä hunajaa! Hunajaa on siis tullut pakattua tölkki jos toinenkin. Osin saan kyllä syyttää suuresta työmäärästä itseänikin, sillä minä ne "käsintehdyt" etiketit ja tuotelaput pellavanyöreineen keksin. Viime vuoden urakan jälkeen ryhdyin muuten selvittelemään, mitä sellaiset etiketit maksaisivat valmiiksi painettuina...

Kurssilla puhuttiin luonnollisesti hunajan käsittelystä. Sinänsä on mielenkiintoista, että vaikka muuten nykyinen ruokatrendi on mahdollisimman suoraan "pellosta pöytään" niin hunajan osalta ajatellaan - tai ainakin osa ajattelee, että kauttaaltaan pienikiteinen hunaja on perimmäinen tavoite. Työmääränä sellaisen aikaansaaminen ei varmaan ole ollenkaan kohtuutonta mutta vaatii käsittääkseni hunajan päivittäistä "vaivaamista" ja ilmeisesti niiden välissä myös sammion kuskaamista noin 15-asteiseen säilytystilaan. Vaatii mielestäni aikamoisia investointeja ja tiloja, jollei sitten ulkoista tuota vaihetta. Onneksi monien suussa vähän isommatkin kiteet sulavat, ja ainahan käyttäjä saa palautettua hunajan vaikka juoksevaan muotoon asti.

Sadonkorjuun jälken onkin ruokintasokerin vuoro. Valmista sokeriliuostakin on toki tarjolla mutta meillä on käytetty normaalia kidesokeria. Sokeriliuoksen teossa auttaa valtavasti se, että ulkosaunassamme on suuri muuripata. Sillä saa kätevästi veden lämmitettyä ja kun tekee seoksen saavissa, niin työpäivän jälkeen samaisessa muuripadassa voi kuumentaa taas omat pesuvedet.

Syksyn torjuntoja olen katsonut sivusta, kun kerran en ole pesillä aiemmin työskennellyt. Valmiita tymolityynyjä on käytetty, samaten tiskirätti/pakastepussi-versiota. Lääkeruiskua ostaessa kannattaa muuten varautua siihen, että apteekissa voidaan ensin suhtautua ruiskun kyselijään melko tympeästi. Oli kuulemma asenne kuitenkin muuttunut, kun kertoi ruiskutarpeen johtuvat mehiläisistä...

Piikeistä puhuttiin muuten myös kurssilla. Ei niinkään siitä, millaisiin hyökkäyksiin tuleva mehiläistarhaaja voi varatua vaan siitä, miten joissakin maissa käydään sairaalassa otattamassa mehiläisenpistoja. Länsimaiseen lääketieteeseen tottuneelle tuntuu hieman oudolta mutta kiinalaisen torin "lääkevalikoiman" nähtyäni ei tuo kauheasti kummastuta...